Where Pub Roses Grow | 2020

”Kuuntelin yhden kevään melkein yksinomaan Sladea. Semmoista cd-boxia. Sitten tilasin Slade in Flame leffan+levyn. Katoin ton leffan heti kolme kertaa putkeen, fiilistelin 70-luvun meininkiä mikä ollut aina lähellä sydäntä koska olen sen ajan lapsia: Ziggy Stardust, Slade, Irwin Goodman, Juice & coitus int. Hurriganes, Hector, Badding, Sweet, Bay City Rollers, Alwari Tuohitorvi.. tommonen musa on jossain alitajunnassa ihan varhaislapsuudesta ennen Sex Pistolsia. Tuon Slade-kevään jälkeen tuli tää biisi. Ei tuossa välttämättä joku Sladea kuule, mutta mulle itselle se on siellä jossain.” – Jasse

”Potkaisee levyn todella tykisti käyntiin! Oltiin myös yksimielisiä tästä ekaksi sinkuksi. Jos yhdellä biisillä pitäisi kuvata bändiä tänä päivänä, se olisi tämä!”

“One spring, I listened almost exclusively to Slade CD box and I’ve always felt a close-to-heart 70’s vibe. Bowie’s Ziggy Stardust era, Finnish rockers Hurriganes, Sweet and Bay City Rollers, these have always been in my subconscious right from early childhood, even before the Sex Pistols. This song came from that Slade fuelled spring. Not everyone can hear Slade in it, but for me it’s there somewhere.” – Jasse

”Kick-ass opener for the album! There was also consensus that this should be the fiirst single. If one song had to describe the band today, it would be this!”

”Nimi kertoo kyllä varmasti viitteet kaikille jotka diggaavat 70-luvun punkkia. Versio siitä miten naperosta asti ollut sellanen fiilis että musiikki saa sut tuntemaan kuuluvaksi johonkin hienoon juttuun ja ymmärtämään että vaikka sä asuisit kuinka korvessa tai miten eristyksissä tai yksinäisenä hyvänsä, niin sillä ei oo mitään väliä, että sä et oo yksin, et meitä on paljon ketkä on ns. ulkopuolella, ja että se ulkopuolella oleminen on juuri hienoa.” -Jasse

”The name is obviously a reference to Dee Dee Ramone and to anyone who has listened 70’s punkrock and Ramones. Song is a reminder how music makes you feel to be a part of something great and understand that no matter how isolated or lonely you feel, it doesn’t really matter. You are not alone, there are many of us so-called outsiders, and being outsider is just great.” -Jasse

”Levyn rankempaa osastoa. Muistaakseni ainakin rumpuäänityksissä tän kanssa oli vähän vääntöä että saatiin toimimaan. Levyn tiukempaa ja synkempää tunnelmaa hienossa paketissa. Ei kaipaa selittelyjä ja lyriikoissa on paljon pintaa, johon itse kukin voi samaistua.”

”Tää on hyvä iloinen ralli jossa on hyvä todenmukainen tarina. ”Suuret Setelit” tulee mieleen.
Kovaa ajoa ja toimii ku häkä! Yks lemppareita myös ja kiva soittaa bändin kanssa. Diggaan erityisesti tän biisin lyriikoista! Jasse on tällä levyllä löytänyt sellaisen tarinankerronnallisen stailin tehdä sanoituksia ja toimii hienosti.”

”Positiivinen ja toiveikas pohjavire kaikessa on tärkeetä, en jaksa sellaista surun ja murheen alhossa vellomista. Melankolia, mollimeininki ja dramatisointi tottakai kuuluu asiaan mutta sellainen luotto huomiseen ja halu elää on se juttu minkä puolesta pohjimmiltaan Hybärit tekee musaa.”

”Tää biisi edustaa taas sitä vähän kiukkuisempaa ja rosoisempaa Hybäri-linjaa ja sopii hyvin levyn kokonaisuuteen.”

”Tunnelmapala levyn A-puolen loppuun. Hienoja kitarasooloja ja hieno fiilis. Sopii levyn kansikuvankin soundtrackiksi aika mageesti. Tää on levyn top 5 biiseissä omalta osaltani! Kun kuulin ekan kerran tän, meni kylmät väeet selkää pitkin! Kertakaikkiaan hieno tunnelma ja hienot sanat! Diggaan myös biisin sovituksesta, jossa Hammondeille ja clean-kitaroille jää tilaa säkkäreissä, mutta kertsit lähtee isosti!” – Juho

”This is the soundtrack for the album cover. Arrangement of the song has room for Hammond organ and clean guitars, and the choruses are as big as they can get. ” – Juho

”Tää lähti ihan siitä että pitää saada Sex Pistols-poljentoa. Biisin säkeistöissä Paul Cook-komppi. Tykki avaus levyn B-puolelle ja sanat muistuttaa hyvin meitä elämän realiteeteista: onko se kurre-fillarissa juokseminen oikeasti se tärkein missio elämässä, vai pitäiskö pysähtyä miettimään mistä oikeesti diggaa ja tehdä sitä, vaikka siitä ei massia tulisikaan ovista ja ikkunoista.”

”Beatles on kovinta mitä tulee sävellyksiin ja biisien tarttuvuuteen ja monimuotoisuuteen ja hienoon fiilikseen. Jos ollaan vuosikymmenien saatossa coveroitu aiemmille levyille jo Buzzcocks, Stiff Little Fingers, Undertones, Angelic Upstarts, Lords Of the New Church…niin nyt oli korkea aika ottaa Beatlesilta joku timanttinen biisi levylle. Alkuperäinen on kova ja omasta mielestä tää versio tekee kunniaa sille. Tätä ollaankin jo soitettu livenä joskus vuosia sitten, mutta varmaan tullaan kuulemaan jatkossakin livenä.”

”Napakka katkerahkonsuloinen rokki missä ajaton teema. Tää rullaa hemmetin hyvin. Lyriikkavideo löytyy tästä myös. Tässä biisissä on Social Distortion- fiilistä ja härskisti poppi-kertsi.”

”Tää on se levyn ”Wanhaa Hybäriä” -tyylinen biisi, joka olis voinut olla jollain ekoilla levyilläkin. Diggaan tätä paljon ja olis kiva skulaa livenä! Nimestähän saa aika hyvin kiinni mistä on kyse.”

”Vuosikausia on vatvottu että mikä olisi alkunauha keikoille, siitä väännetty ja käännetty ja kaikenmaailman Benny Hill ja Muppet Show ja James Bond -introja on ollu, ja siihen iänikuiseen vääntöön kyllästyneenä tehtiin sellainen. Alkunauhasta tulikin sitten kokonainen biisi. Diggaan biisin totaalisesta erilaisuudesta muihin tän levyn biiseihin verrattuna.
Levyn ”outolintu” jonka tarkoitus oli alunperin olla meidän keikoille tuleva alkunauha. Kävikin niin, että tästä syntyi kova biisi ja se oli pakko saada levylle mukaan! Ehdottomasti top 5:ssä!”

”Nimi sanoo aika pitkälti kaiken: ”Moido,nyt riitti… ja ehkä nähdään sit joskus kun taas aurinko paistaa.” Tässä on hyvä fiilis, ja hyvä hieno lopetus koko albumin mittaiselle draaman kaarelle. Tää on Armies of the underdogin ohella levyn ääripäätä erilaisuudessaan. Hammondit laulaa ja AC/DC -tyylinen riffittely kruunaa kokonaisuuden. Joku voisi sanoa AOR, mutta kyllä tässä se sama punk-rock on taustalla kuin koko levyllä muutenkin.”

”Eka biisi mitä tälle levylle saatiin kokonaan valmiiksi. Ei tosin ”mahtunut” sitten loppupeleissä levylle, mutta hyvä kiukkuisehko rokki. Tässä vanha riffi mitä Jassen kanssa soitettu jo 70 -luvulla!!! Jossain vaiheessa Jasse sanoi että tästä vielä joskus tehdään biisi. Biisi toki ympärillä muuttunut mutta intron riffi on se sama minkä Jasse tehnyt joskus 10-vuotiaana.”

”Kova biisi ja olis ollut kiva saada mahtumaan levylle, mutta vinyylin rajoitteet pakotti valitsemaan. Toivottavasti Hybäreiden Action-rock -ralli löytää tiensä jengin stereoihin QR-koodien kautta.”

”Reipas länkkärihenkinen biisi, semmoinen ”Rawhide”- tyyppinen. Sanat onkin sitten säkeistömitaltaan melkein Dylan-henkistä värssyä värssyn perään meininkiä. Tässä on hyvää Clint Eastwood ratsastaa Stetson päässä auringonlaskuun hiljalleen -henkeä.”

”Tästä biisistä juontuu siis albumin nimi. Tätä yritetty vääntää rokkaavampaan muottiin moneen otteeseen vuosien varrella, ja sellainen joskus tulossakin kunhan saadaan loksahtamaan kohilleen. Nyt on albumin C-kassuversiossa tän originaali demo, missä hemmetin hieno jäljittelemätön fiilis, ja tehty Lehtivihreät -Penan, ja Nollaseiska-Jannen Vuosaaren solukämpässä tammikuussa 2001 neliraiturilla. Pena eli Päällikkö laulaa ja soittaa melkein kaiken tässä versiossa.”

”Tää on se ainoa biisi mikä oli jo olemassa jonkunlaisena versiona ennen kuin tätä levyä alettiin suunnittelemaan. Sääli ettei tää biisi tullut bändiversiona levylle, vaikka siihen pohjat tehtiinkin. Kova biisi, mutta ei ollut vielä se paras versio biisistä joten päätettiin skipata se levyltä. Mut tästä se kaikki lähti tän biisin osalta ja eikse niin mee, et eka demo on aina se kovin?!”